24.02.2010
Lapin yliopistossa alkoi syksyllä Gradu ojennukseen sekä Otetta opintoihin ja uralle –ryhmät, joista graduryhmä jatkuu keväälle 2010.
Ryhmien ohjaajana toimii Valtin avainohjaaja Pauliina Keskinarkaus. Otetta opintoihin ja uralle-ryhmässä ohjausapuna toimi opintopsykologi.
Otetta opintoihin ja uralle-ryhmässä on käsitelty ajanhallintaa, rutiinien luomista, opiskelua vaikeuttavia asioita ja niiden ratkaisemista sekä motivaatiota. Työelämän kysymyksiä on pohdittu oman osaamisen tunnistamisen ja valmistuneille tehtyjen kyselyjen sekä muun työelämätiedon avulla.
Gradu ojennukseen-ryhmässä on purettu graduprosessiin ja kirjoittamiseen liittyviä jumeja yhdessä. Käsiteltyjä aiheita ovat olleet mm. ajanhallinta, prosessin suunnittelu ja hallinta, kirjoittaminen ja ohjaajan tapaaminen. Myös opintojen kehittämää osaamista on purettu auki ja pohdittu urasuunnittelua.
Opiskelijat ovat kokeneet helpottavaksi huomata, etteivät ole ainoita, joilla ongelmia. Vertaistuki ja samaistuminen toisiin on auttanut opintojen sujumiseen. Ongelmista keskusteleminen on auttanut suhteuttamaan asioita ja myös löytämään ratkaisuja, muuttamaan arjen toimintaan. Säännölliset tapaamiset on koettu tarpeellisiksi rutiinien luomisen kannalta.