Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ura- ja rekrytoimijat kokoontuivat valtakunnallisille Elopäiville virkistäytymään, verkostoitumaan, oppimaan ja ideoimaan! Tänä vuonna ohjelmaa oli suunniteltu yhdessä alumnikoordinaattoreiden valtakunnallisen verkoston kanssa, mikä näkyi myös torstaina järjestetyissä työpajoissa. Niistä yksi pureutui alumnien apuun työelämäopetuksessa. Työpajassa tuotiin esille sekä olemassa olevia malleja että ideoitiin uutta toimintaa.
Esitetyt toiminnot vaihtelivat raskaista, paljon resursseja vaativista kevyisiin, vähillä panoksilla toteutettaviin. Kaiken toiminnan taustalla oli ajatus läpi opintojen jatkuvasta ohjauksesta, jossa alumneilla on erilaisia rooleja. Opiskelijat tulisi sitoa osaksi yliopiston toimintaa hakuprosessista alkaen, jatkuen läpi elämän. Toiminnalla halutaan lisätä opiskelijan työelämätietämystä, verkostoitumista ja urasuunnittelua sekä kannustaa suhteen säilymiseen yliopistoon valmistumisen jälkeenkin. Esille työpajassa nostettiin mm. Alumni vastaa -palsta, joka voitaisiin toteuttaa pienellä vaivalla netissä. Opiskelijat voisivat kysyä valmistumiseen, työelämään ja ammatteihin liittyviä kysymyksiä, joihin palstan ylläpitäjä pyytäisi vastauksen sopivalta alumnilta. Tarkkaa suunnittelua ja raskaampia rakenteita vaatisi opettajien mentoroinnin tai työelämäjakson toteuttaminen. Ideana olisi tutustuttaa opettajat työelämään ja sen muutoksiin. Toimintaan voitaisiin kytkeä myös alumnin toimiminen esimerkiksi luennoitsijana ja projektiopintojen yhteistyökumppanina. Tulevaa toimintaa suunniteltaessa alumneja olisikin hyvä hyödyntää monipuolisesti.
Ensi vuonna kyseiset päivät järjestetään hankkeiden voimin ja Valtti on silloin mukana tohinassa!
