Opinnoista (työ)elämään –seminaarin satoa

22.11.2011

ESR -projekti Ohjauksen ja työelämätaitojen kehittäminen korkea-asteella järjesti 15.11.2011 Jyväskylässä seminaarin Opinnoista (työ)elämään. Päivän kestävässä seminaarissa kultiin näkökulmia korkeakoulutukseen ja työelämän suhteisiin sekä mitä tutkimus kertoo ohjauksen ja työelämätaitojen kehittämisestä korkeakouluissa. Seminaaripäivä päättyi paneeli- ja yhteiskeskusteluun. Seminaariin osallistui noin 140 kuulijaa.


Opinto-ohjaaja Visa Tuominen Joensuun normaalikoulusta kertoi maistereiden työllistymiseen vaikuttavista tekijöistä. Alustus perustui Tuomisen tekeillä olevaan artikkeliväitöskirjaan. Maistereiden työllistymistä vaikeuttaneista tekijöistä merkittävimpiä olivat alueellinen työmarkkinatilanne, alan heikko työmarkkinatilanne, suhdeverkostojen ja työkokemuksen puute. Työllistymiseen puolestaan vaikuttivat eniten akateeminen tutkinto, oma aktiivisuus, henkilökohtaiset ominaisuudet sekä ammatilliset pätevyydet. Tuominen toi esille, että työnantajat suhtautuvat epäluuloisesti erittäin nopeasti ja erittäin hitaasti valmistuviin opiskelijoihin. Luennon lopussa Tuominen totesi, että työllistymisen seuranta ja avoin raportointi (esimerkiksi ammattinimikkeet näkyville) ovat tärkeitä abiturienteille heidän miettiessään urasuunnitelmaansa.


Oivallus – hankkeen projektipäällikön Kirsi Juvan aiheena oli mitä elinkeinoelämä odottaa tulevaisuuden osaajilta. Juvan mukaan nykyinen työ on irtaantunut rutiineista ja työtehtävien vaihtelevuus kasvaa. Työn abstraktiotaso on kasvanut, joten työn tarkat nuotit puuttuvat. Työn sisällöt ja säännöt määrittelee työntekijä yksin tai yhdessä muiden työntekijöiden kanssa. Työntekijältä vaadittavia tärkeimpiä taitoja ovat laaja-alaisuus ja vuorovaikutustaidot. Myös perus- ja substanssiosaaminen ovat tärkeitä, mutta työnantajat eivät niinkään painota niitä. Työntekijöitä vaadittavat osaamistarpeet muuttuvat, koska tavat tehdä työtä muuttuvat. Juvan mukaan koulutuksessa tulee ottaa lähtökohdaksi luovuuden edistäminen, koska koulutus ei voi valmentaa nuotittomaan työhön. Viime kädessä asenne ja pystyvyysuskomus ratkaisevat menestyksen työelämässä.


Opetus- ja kulttuuriministeriön terveiset seminaariin toi opetusneuvos Maija Innola. Hän kertoi pääkohdat valmisteilla olevasta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta 2011 – 2016. Tärkeinä asioina Innola toi esille elinikäisen oppimisen, ohjauksen parantamisen kaikilla kouluasteilla, sähköisten järjestelmien kehittämisen, nopean siirtymisen työelämään ja korkeakoulujen profiloitumisen. Esityksessään Innolla toi esille hyvän oppimisen edellytyksiä, joita ovat hyvä vuorovaikutus – opiskelijoiden ja opettajien yhteinen tekeminen sekä teorian ja käytännön jatkuva vuorovaikutus.


Johtopäätöksiä projektin tutkimuksista kertoivat Seija Nykänen, Eeva Kallio, Jaana Kettunen, Terhi Skaniakos ja Leena Valkonen Jyväskylän yliopistosta sekä Eila Pajarre Tampereen teknillisestä yliopistosta. Kaikki tutkimuksista kertovat esitykset olivat mielenkiintoisia ja antoisia. Referoin kuitenkin vain paria esitystä, jotka itse koin antoisimmiksi omalle ohjaustyölleni.


Terhi Skaniakos toi esille, että ohjattua vertaistukea tarvitaan koko opintojen ajan. Opintojen alkuvaiheessa vertaistuella on suuri merkitys opintoihin kiinnittymiselle. Vertaistuki ei synny automaattisesti, vaan se on ryhmäohjauksellinen haaste. Skaniakosin ja Penttisen tutkimuksen (Tutor 2010 – tutkimus) tulosten mukaan vertaistuutorointia tulee kehittää osana ohjauksen kokonaisjärjestelmää. Leena Valkonen kertoi, että opiskelijoiden palautteen mukaan vertaistuen lisäksi tärkeää on ohjaajan kiinnostus opintojen loppuvaiheessa. Opintojen loppuvaiheessa tarvitaan vertaistuen mahdollistavia ryhmiä esimerkiksi useammin kokoontuvia opinnäytetyöseminaareja. Valosen mukaan opinnäytetyön ohjaamisen päätavoitteena tulee olla opiskelijan oman ajattelun rohkaiseminen. Opinnäytetyöseminaarit tulee olla keskustelevia ja ideoivia, ei arviointitilaisuuksia.


Tampereen teknillisessä yliopistossa oli selvitetty opintorekisterin perusteella varusmiespalveluksen vaikutusta opintojen etenemiseen. Eila Pajarre kertoi, että varusmiespalvelus ei pääsääntöisesti pitkitä opintojen kestoa palvelusajan poissaoloa enempää. Poikkeuksena olivat 6 kuukautta palvelleet ja myöhemmin kuin kahden ensimmäisen opiskeluvuoden aikana palveluksen suorittaneet opiskelijat. Heidän opintonsa etenivät keskimäärin muita hitaammin. Tampereen teknillisen yliopiston opiskelijoille syksyllä 2010 tehdyn opiskelijakyselyn mukaan opiskeluaikaisesta työssäkäynnistä oli sekä haittaa että hyötyä. Työssäkäynti hidasti opintojen etenemistä, mutta toisaalta auttoi ymmärtämään paremmin opiskeltavaa alaa ja tehostamaan omaa ajankäyttöä. Työssäkäyntiä arvostivat erityisesti ne opiskelijat, joiden työ liittyi omaan opiskelualaan. Selvityksen mukaan poissaoloista johtuva ylimääräisen ohjauksen tarve osoittautui odotettua vähäisemmäksi.


Päivän päätteeksi kuulimme mielenkiintoisen paneelin, jonka puheenjohtajana oli vararehtori Helena Rasku – Puttonen. Panelisteina toimivat koulutuspoliittinen asiantuntija Mikko Heinikoski (STTK), koulutuspoliittinen sihteeri Suvi Eriksson (SYL), asiantuntija Veli-Matti Taskila (SAMOK), opintopäällikkö Arto Saloranta (Laurea -ammattikorkeakoulu) ja koulutuspäällikkö Terho Lassila (Lappeenrannan teknillinen yliopisto). Opiskelijoiden edustajat toivat esille, että heidän on vaikea vaatia lisää ohjaajia. Kuitenkin ohjauksen tarve kasvaa koko ajan. Opettajien tulee miettiä, mitä ohjataan; oppijaa vai prosessia. Sosiaalista mediaa ohjauksessa tulisi lisätä ja kehittää. Paneelissa tuli esille, että työelämän edustajat valittavat vähän substanssiosaamisen puutteesta. Opiskelijoiden työelämätaitoja tulee vahvistaa ja lisätä opintojen tekemistä autenttisissa hankkeissa. Opintojen etenemisessä tärkeimpiä taitoja ovat itsesäätelytaidot kuten ajankäytönhallinta ja päämäärähakuisuus. Panelistit toivat esille, että opiskelijoiden on vaikea tunnistaa omaa osaamistaan. Miten osaamisen tunnistaminen onnistuu jää pohdittavaksi didaktikoille ja opintosuunnitelmien laatijoille.


Kaiken kaikkiaan seminaari oli onnistunut. Kannatti matkustaa junalla monien vaihtojen kautta Jyväskylään.
 

Avainohjaaja Susanna Oulusta

Kommentit

cartier glasses,cartier eyewear, cartier eyeglasses, cartier sunglasses, cheap eyeglasses
Kirjoittanut cartier glasses 12.02.2012 06:37:24

cartier glasses, before commencing her career as a pop singer in the early 1990s. cartier eyeglasses, Gwyneth Paltrow was out shopping in London this weekend wearing Mosley cheap eyeglasses, Tribes “Enforcer”. cartier gold watchMosley Tribes is a subsidiary of Oliver Peoples and focuses on aviator style sunglasses. cartier sunglasses

cheap nfl jerseys, NFL Jersey Wholesale, Green bay packers jerseys, Dallas Cowboys jersey
Kirjoittanut kobe bryant jersey 12.02.2012 06:40:08

NFL Jerseys Wholesale, Though he wants all of his players to be healthy so they can participate in a full week of practiceMiami Heat jersey, Patriots coach Bill Belichick understands injuries and nba jersey illnesses are part of the game. Boston Celtics jersey Light liked the approach the Patriots took Wednesday. Instead of going through a regular practice. kobe bryant jersey

sac longchamps pas cher, longchamps pas cher, sac longchamps
Kirjoittanut sac longchamps 12.02.2012 06:41:25

Admettons. sac longchamp, Objets de dames, fanfreluches et gourmandise auraient donc été mes tentations à cet âge. sac a mains longchamp, Tout à fait pardonnable.sac longchamp moins cher, Mais que dire des abominables sacs US sacs longchamps pas cher, Army et bananes en Nylon fluorescent de mon adolescence? sac longchamp pliage

Kirjoita uusi kommentti