Strukturoitu ryhmämalli

14.05.2010

Valtti oli mukana TUVAKOn järjestämässä “Vertaistuki Voimavarana”-koulutuksessa, ja osallistuimme siellä Jatta Herrasen pitämään työpajaan, jossa käsiteltiin strukturoitua ryhmämallia. Strukturoitu ryhmämalli on Herrasen mukaan pitkäkestoinen ohjauksellinen interventio, jonka taustana on Borgenin ja Amundsenin työttömille tarkoitettu ryhmäohjausmalli. Siinä pyritään pienryhmätoiminnan keinoin käynnistämään ryhmän jäsenissä positiivinen muutosprosessi, mikä luonnollisestikin edellyttää yksilöltä oppimista sekä kognitiivisella että emotionaalisella tasolla. Muutosta pyritään aikaansaamaan erilaisilla toiminnallisilla interventioilla, joiden kautta ryhmäläiset oppivat itsestään ja toisistaan. Tarkasti suunnitelluille ja ajoitetuille interventioille suuntaa antaa ryhmässä yhteisesti luotu ja sovittu yhteinen tavoite, jonka kanssa ryhmäläisten omat, yksilölliset tavoitteet ovat linjassa. Ryhmässä opitaan uutta omien kokemusten reflektoinnin ja dialogisen jakamisen kautta. Erityisen tärkeää ryhmämallin käytössä onkin hyväksyvä, tukea-antava ilmapiiri ja herkeämätön usko muutoksen ja kasvun mahdollisuuteen. Innostuimme Herrasen esityksestä, sillä totesimme esityksen päätteeksi, että strukturoitu ryhmämalli on  Valtin graduryhmienkin tausta-ajatuksena.

Kommentit


Kirjoittanut Jaana 01.09.2010 12:44:55

Oli hyvä, että valttilaisia oli kuuntelemassa tätä, tietämystä on jo jaettu niin muille Valtin avainohjaajille kuin Valtti-tuutoreille.

Kirjoita uusi kommentti