Syksy ja uudet tuulet

13.08.2010

Valtissa aloitetaan taas uutta syksyä vanhojen ja uusien opiskelijoiden kanssa. Monesti joutuu sekä opettajan että ohjaajan roolissa pohtimaan, mitä ylipäätään ymmärtää ja tietää siitä todellisuudesta, jossa nämä naisen- ja miehenalut toimivat ja omaa suuntaansa etsivät. Me ohjaamme heitä lineaarisesti kohti tavoitteita ja odotamme heidän suoriutuvan asettamissamme raameissa. Kuitenkin kaikenlainen kehitys tapahtuu epälineaarisesti, hyppäyksittäin, takapakkia ottaen ja ja välillä paikallaan seisten. Kehitystä tapahtuu monissa asioissa samaan aikaan ja eri intensiteetillä, ja hitaasti, vähitellen, yksilö oppii ja muuttuu omaan suuntaansa. Samalla kuitenkin muuttuu ympäröivä maailmakin, joten kohta taas on luotava nahkansa uudelleen.

Arvelen ja uskon, että ymmärrämme ohjattaviemme maailmaa loppujen lopuksi varsin vähän. Usein kokeekin itsensä melkoisen simppelissä maailmassa kasvaneeksi näiden nuorten kielitaitoisten kosmopoliittien kanssa, jotka sujuvasti surffaavat kyberavaruudessa ja jatkuvasti rakentavat uusia identiteettejä. Meidän kasvattajina (sillä niitähän olemme) on hyvä suhtautua nöyrästi tietämättömyyteemme, tunnustaa se ja tietämättömyydestämme käsin antautua aitoon vuorovaikutteiseen dialogiin nuorten ohjattaviemme kanssa, sillä siinä on voimaa: sellaisessa kohtaamisessa kumpikin oppii, kumpikin muuttuu. Kasvamme hiukan toinen toistemme kunnoittamisessa.

Kommentit


Kirjoittanut Jenni Kaisto 01.09.2010 10:25:13

Olimme Oulun yliopiston Ohjausetappi – ohjauksen ajankohtaispäivässä keskiviikkona ja käsittelimme juuri tätä asiaa. OY:n koulutusrehtori Silvén puhui läpivirtauksesta ja tutkintosaannosta ja totta kai rahasta. Ihan kuin opiskelija olisi putkessa, joka johtaa suoraan valmistumiseen hyvin lyhyessä ajassa. OY:n opintopsykologi Räty puolestaan nosti esiin opiskelijoiden elämänvaiheen – poukkoilun, hapuilin, etsimisen. Mikä onkaan opiskelijalla päällimmäisenä elämässä opiskelu vai itse elämä? No se elämä! Ei paljon taida kiinnostaa tutkintosaannot ja läpivirtaukset. Ohjaajan tehtävä ollee ohjata tässä elämänvaiheessa oikeaan suuntaan ja se on haasteellista.


Kirjoittanut Jaana 01.09.2010 10:29:02

Se on haasteellista, varsinkin kun miettii, mikä on se oikea suunta. Kenen mielestä oikea? Kenelle oikea? Parhaimillaan ohjaaja antaa ryhtiä siihen haahuiluun (hmm…) ja opiskelijan omien vaihtoehtojen etsimiseen, siihen, että opiskelija löytää sen, mikä on itselle oikein.

http://www.longchampbagshop.com/longchamp-le-pliage-tote-c-5.html
Kirjoittanut Discount Longchamp Tote HandBags 14.03.2012 09:47:26

This website Longchamp Le Pliage is very nice Discount Longchamp Tote HandBags information and the using the advanced technology. I am very much satisfied by using this website. I am really like Cheap Longchamp Le Pliage Handbag these services by visiting the websites. Thanks a lot for using Discount Longchamp Travel Bags the services.


Kirjoittanut air max 2012 28.03.2012 06:07:50

Different people have different air max 2012 choices. However, there have many people could not control themselves not to fall in love with womens air max shoes. As long as new design shoes entered into the market,we will find many people are crazy for snapping up nike airmax them.Before you buy shoes,I suggest you to visit our 2012 airmax online shop.Here you will find many airmax 90 shoes are suitable for you to wear.


Kirjoittanut christian louboutin uk 28.03.2012 06:18:49

These fabulous louboutin daffodil are a perfect addition to your stylish shoe closet.Also,the luxury christian louboutin daffodil cheap will add a refined and classic look to any special louboutin uk occasion attire. These shoes at our christian louboutin uk store will keep you looking stylish and louboutin uk shop sophisticated.


Kirjoittanut christian louboutin shoes 28.03.2012 06:21:23

Whether you are fashional people or not,you have to own one or more cheap louboutin shoes. That is because this brand louboutin shoes always stand for fashion and lead the fashion trend.So people who want to leave a good christian louboutin shoes impression on others,the luxurious cheap louboutin pumps are their best accessories.Do not miss any chance to own your discount louboutin shoes favorites.


Kirjoittanut cheap louboutins 28.03.2012 06:24:11

Women just love to buy christian louboutin sale elegant and attractive fashion accessories of all kinds, and now it has been very easy to buy designer cheap louboutin shoes online, that goes perfect with any kind of cheap louboutins outfits.If you like these delicate discount christian louboutin shoes,welcome to login our online store to choose your favorite discount louboutin shoes style.

Kirjoita uusi kommentti