07.02.2011
Uraidentiteetin, eli arvopohjaisen ammatillisen minäkäsityksen merkitys on tutkimusten mukaan työelämässä suunnistamiselle erittäin tuntuva. Uraidentiteetti muotoutuu yksilön ja työelämän välisessä dialogisessa suhteessa, kokemuksellisen ja reflektiivisen oppimisprosessin kautta. Koulutuksen avulla uraidentiteettiä on mahdollista kehittää jo ennen työelämään astumista. Nykyinen ammatillinen ja akateeminen koulutus korostaa lähinnä taitojen ja tietojen keräämistä, motivaation synnyttämisen ja oppimaan oppimisen sijaan; ns. uusintava oppiminen on edelleen vallalla. Mahdollisuuksia arvopohjaiselle dialogille oman itsen ja muiden kanssa on edelleen erittäin vähän, jotta yksilöiden metakognitiiviset taidot ja uraidentiteetti voisivat kehittyä.
Olennaista uraidentiteetin kehittymisprosessissa on ns. vahvan oppimisympäristön luominen, jolle ominaista on oppijalle itselleen merkityksiä tuottava, itseohjautuva, kokemuksellinen oppimisprosessi. Tämä voidaan saada aikaan luomalla opetus/oppimistilanne, joka jäljittelee työelämää mahdollisimman tarkasti toiminnallisia keinoja hyödyntämällä, opettaa oppimaan, tarjoaa roolimalleja ja havainnollistaa oppijalle tämän oman osaamisen ja sen rajat. Jonkin alan oppiminen ei tapahdu ainoastaan tekemällä oppimalla ja kokeneita työntekijöitä imitoimalla, vaan myös on sen sosiokulttuurisiin käytäntöihin osallistumalla. Tästä syystä erityisen tärkeää on se, että oppimistilanne nostaa esiin alan ydinarvoja ja -ongelmia, jotta yksilö voi dialogisesti osallistua alansa ydinkysymyksiä koskevaan keskusteluun ja peilata niihin omia arvojaan.
Myös pyrkimys erilaisten työhön liittyvien roolien kokeiluun jo hyvin varhaisessa vaiheessa on tärkeää. Omaan työhön liittyvän identiteetin laaja tutkiminen uran alkutaipaleella heijastuu myöhemmin elämässä uraidentiteetin selkeydessä: mitä enemmän erilaisten roolien kokeilua, sitä selkeämpi uraidentiteetti. Niinpä erilaiset työhön ja harrastuksiin liittyvät tehtävät jo opintojen aikana (kesätyöt, työharjoittelut, vapaaehtoistyö, yhdistystoiminta) parantavat yksilön mahdollisuuksia löytää ”oma paikkansa” työn kentästä. Niiden tavoitteena ei pitäisi olla ainoastaan kokemuksen kartuttaminen palkkatyöhön pääsemiseksi, vaan merkityksellisyyden kokemuksen etsintä ja yhteyksien hahmottaminen myös työn ja muiden elämänalueiden välille.
Ohjauksellisesti omien arvojen reflektointiin soveltuvia tilanteita ovat uraohjaus/coaching ja työnohjaus. Yksilön omien arvojen ja elämänkokemusten vuorovaikutteinen reflektointi ja oman kertomuksen ja maailmankuvan hahmottaminen kokonaisuudessaan uraohjaustilanteessa kannustaa edelleen työmarkkinoiden tutkimiseen ja tulevien työroolien hahmottamiseen. Toinen, vähemmän käytetty uraidentiteetin kehittämisen muoto korkeakouluissa on työnohjaus, jota voidaan käyttää tukemaan opiskelijaa käytännönläheisten harjoittelujaksojen ja kurssien aikana ja jälkeen. Työnohjaus käsitteenä on kaiken kaikkiaan hiukan vaikeasti määriteltävissä eikä sille ole muotoutunut selkeää yhtenäistä merkityssisältöä. Väljästi työnohjauksen voidaan käsittää olevan kohtaamispaikka kahdelle tai useammalle ihmiselle (yksilö, ryhmä tai organisaatio), joiden yhteinen tavoite on tutkia jotain työhön liittyvää seikkaa. Pyrkimyksenä on luoda tukea-antava ympäristö, jossa työhön liittyviä epäonnistumisia ja onnistumisia voidaan turvallisesti tutkia. Työnohjaus voidaankin nähdä opastetuksi reflektiiviseksi oppimisprosessiksi, jossa yksilö dialogisessa suhteessa (joko yksilöohjauksessa tai ryhmässä) reflektoi työhön liittyviä kokemuksiaan ja tunteitaan. Se on intensiivinen, interpersoonallinen ohjaussuhde, jonka tavoitteena on fasilitoida ohjattavan ammatti-identiteetin, pätevyyden, osaamisen ja etiikan kehittymistä, pyrkimyksenä kehittyä kokonaisena ihmisenä tiedostavammaksi ja itseään ja työtään arvioivammaksi yksilöksi. Työnohjauksen tavoitteena on ohjattavan uran edistäminen, ammatillisen identiteetin kehittyminen ja itsetuntemuksen lisääminen, joten se soveltuu mielestäni erinomaisesti korkeakouluopiskelijoiden uraidentiteetin synnyttämisen tueksi.
|
Työnohjausta ja tarinoita.. |
|
Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että uraidenttiteettiä on mahdollista kehittää jo opiskeluiden ohessa ja se kehittyykin, jos tälle työskentelylle antaa tilaa, eli käyttää aikaa. |
|
|
|
Whether you are fashional people or not,you have to own one or more cheap louboutin shoes. That is because this brand louboutin shoes always stand for fashion and lead the fashion trend.So people who want to leave a good christian louboutin shoes impression on others,the luxurious cheap louboutin pumps are their best accessories.Do not miss any chance to own your discount louboutin shoes favorites. |
|
|
|
Women just love to buy christian louboutin sale elegant and attractive fashion accessories of all kinds, and now it has been very easy to buy designer cheap louboutin shoes online, that goes perfect with any kind of cheap louboutins outfits.If you like these delicate discount christian louboutin shoes,welcome to login our online store to choose your favorite discount louboutin shoes style. |
|
|
|
Women just love to buy christian louboutin sale elegant and attractive fashion accessories of all kinds, and now it has been very easy to buy designer cheap louboutin shoes online, that goes perfect with any kind of cheap louboutins outfits.If you like these delicate discount christian louboutin shoes,welcome to login our online store to choose your favorite discount louboutin shoes style. |
|
|
|
beats by dr dre 1/n Xiang mechanizing equipment (Longchamp) latest Orchideal series bag bag, the use of advanced 3 D printing and dyeing technology, let the bag on the flower looks more exquisite and lifelike! Of the world's most respected French famous leather brand Xiang mechanizing equipment (Longchamp), launched the new spring and summer 2012 bag. Different from those of the luxury longchamp sale brand, exquisite Xiang (Longchamp) to simple atmospheric elegant design and the level of price gain the countless fans, 2012 chun xia's exquisite Xiang (Longchamp) bag bag, adhere to the fashion and practical characteristics of both, continue in the leather industry strong for the gallop. Xiang mechanizing equipment (Longchamp) of chun xia bags, show strong pure and Longchamp Singapore fresh style. Whether the large capacity handbag, or small hand caught are full of dimensional feeling, definitely not feel crowded, let you follow place all sorts of items. The French famous brand Xiang mechanizing equipment (Longchamp), founded in 1948, is famous in the world famous leather one of the family. Xiang mechanizing equipment (Longchamp) to a top French tradition longchamp outlet of work, leading the fashion design, deft practical folding concept, and the price level kind is famous the world over, today, the product series more by the original skin pipe extended to handbags, leather belt, leather glove, silk and silk tie. Xiang mechanizing equipment (Longchamp) 2012 qiu dong handbags series new release. The sound-Tron series electronic products including cheap beats by dre Tron T1 and T3 headphones, iPod/iPhone speakers and base Tron PS3 fine thin Powerstation. The sound-Tron's pioneer headset series by sound engineering department and Disney consumer products department jointly research and development, is the fashion tide people play games, watching movies and listening to music of the best choice. "And: ZhanJi" is a light and shadow world, everywhere beats by dr dre in the film or a dark background of the form and props to the strong. A piece of ordinary black sticks, instantly can magically change into the light of the contemporary very move the wheel; Excellent design of "fluorescence waltzes and goes" more as a divine inspiration. The sound-Tron in design continues the series so the design of the fluorescent sensors, together with its perfect sound longchamp singapore outlet technology innovation, make many music enthusiasts in North America and the gen: ZhanJi "fans, in the film shown in this series of products to have a strong interest in and gained a strong, has now become a north American market of the most sought-after fashion one of electronic products. dre beats outlet |
|
http://www.burberryoutletny.com/ |
|
Kors began designing burberry outlet clothes at burberry outlet online the age of burberry bags under 100 19 and studied burberry bags 2012 fashion design burberry bags 2012 collection at the Fashion burberry bags outlet Institute of burberry outlet store Technology in New burberry factory outlet York City. In burberry scarf 1981, Kors launched burberry scarf outlet the Michael Kors Coach factory outlet womenswear line coach outlet at Bloomingdales, Bergdorf coach factory outlet online Goodman, Lord & Taylor, Neiman coach factory outlet sale Marcus, and coach factory outlet store Saks Fifth coach outlet online Avenue. And then coach outlet online real he launched the Michael kors coach factory outlet real coach watch.This watch case is made of rose gold stainless steel while the strap is used of the same material. |