Osa Valttilaisista osallistui Tampereella 20.-21.4. OHTYn järjestämään koulukseen ’Vertaistuki voimavarana opintopolulla’. Ensimmäisenä päivänä kouluttajina olivat Esa Rovio ja Tiina Nikkola otsikolla ‘Ohjaaja ryhmäilmiössä’ ja aiheita olivat ‘Ryhmän ohjaajan kannatteleva rooli’ ja ‘Ryhmässä tehdään muutakin kuin tehtävää’. Odotuksena oli, että tulossa on samantyyppinen koulutus kuin kerran aiemminkin Tuvakon järjestämänä, ja olinkin miettinyt etukäteen, osallistuako ollenkaan. Onneksi osallistuin! Tilanne nimittäin muuttui lennosta, koska osa koulutettavista oli tullut ryhmäytymään, kun kerran kyseessä oli ryhmäohjauskoulutus – ihan ymmärrettävää… Esiintyjiltä oli kuitenkin tilattu luento, ja luennoiva ote sai kommentointia osakseen.
Kouluttajat reagoivat heti tilanteeseen ja ehdottivat, voitaisiinko tutkia, mitä tapahtui. Tilanne purettiin – muodostettiin yksi iso keskustelurinki ilman erottavia pöytiä välissä, johon vetäjät eivät osallistuneet, eivät sanoin eivät ilmein, he vain kuuntelivat ja antoivat ryhmän toimia.
Yksi osallistujista oli viestinnän ammattilainen ja hän ei pitänyt siitä, että ohjaajat eivät viestineet ilmein, kun ryhmä kertoi siitä, miten he olivat kokeneet tapahtuneen ja tapahtuneeksi. Minä näin siinä sen, että ohjaajat nimenomaan pyrkivät välttämään ryhmän manipulointia omilla ilmeillään ja eleillään. Ei kai viestinnän ’puute’ voi aina olla paha asia?
Minulle tämä oli aivan uskomaton ammattitaidon osoitus ja ryhmän ohjaamisesta upea käytännön esimerkki.
