Muutama valittu muistelma näin viikon 38
käynnistyessä ;)

23.09.2010

Kirkkovenesoutukilpailu oli viikon 36 kohokohta: Perinteinen RAMKin ja Lapin yliopiston välistä kirkkovenesoutukilpa pidettiin pe 10.9. RAMK voitti kirkkaasti (joukkueessa parhaimman panoksen teki luonnollisesti Valtti-tuutorimme Sirpa Torvinen), ja joukkue teki 9-vuotisen kilpailuhistoriansa parhaan ajan. Myös LY rikkoi oman ennätyksensä, joten kumpikin joukkue oli panostanut ;)

Opin Oven verkkokoulutuksessa esitelty Puimala-menetelmä (kehittäneet: Paul Jääskeläinen ja Timo Spangar).

Sitä voisi käyttää keskusteluihin, joissa haetaan uusia näkökulmia ja mielipiteitä. Puimala-menetelmä on työmuotona debattityöpaja. Debatin ideana on, että osallistujat perustelevat oman näkökulmansa hyvin ja puolustvat sitä. Toiset kuuntelevat huolellisesti ja esittäjää kunnoittavasti, mutta samalla etsivät ajtusten heikkoja kohtia hakien vasta-argumentteja. Tavoitteena on löytää yhteinen näkemys ja kaikkien hyväksymä käsitys siitä miten edetään.

Työvaiheet:

  1. Valitkaa puheenjohtaja, joka alustaa aiheen
  2. Pohtikaa ja valmistelkaa omat perustelunne (n. 10 min), niin että ehdotus “menee mahd. hyvin perille”
  3. Esittäkää vuorollanne oma näkemys perusteluineen. Muut kuuntelevat ja kysyvät epäselviä kohtia.
  4. Käykää avoin keskustelu, jossa väitellään vakuuttavasti oman näkemyksen puolesta, kuunnellaan kriittisesti muita haastaen ja pyytäen lisäperusteluja. Suojelkaa omaa näkemystänne.
  5. Siirtykää puolustamaan vuorotellen jonkun muun yhtä, hyväksi havaitsemaanne näkemystä & perustelut miksi valitsitte juuri sen.
  6. Löytäkää yhteiset / parhaimmat teesit, jotka esitellään ja kirjataan yhteiseksi näkemykseksi.

 

Ohjeita työskentelyyn:

Ole kriitinen asioita, ei ihmisiä kohtaan; keskityn saamaan aikaan parhaan ratkaisun – envoittamaan; rohkaise nosallistumaan ja tuomaan esiin oman näkemyksen; kuuntelen kaikkia vaikka en ole samaa mieltä; pyydän selvennystä tarvittaessa, yritän ymmärtää eri näkökulmia; tuon esiin kaikki ajatukset, jotka perustelevat valittuja näkökulmia, yhdistäen niitä mielekkäästi.

Kun tätä harjoiteltiin, sai henkilökohtaiset mieltymykset lyödä reilusti pöytään. Omaa kantaa piti puolustaa, eikä heti hyväksyä muiden näkemyksiä tai päätyä konsensukseen. Menetelmässä erilaisuus ja henkilökohtaisuus nähdään voimavarana, vrt. Ihmisten puolue.

PS

Kommentit

http://www.wholesalechinahandbags.com/
Kirjoittanut wholesale china handbags 12.02.2012 06:13:16

wholesale china handbags why do females select the inexpensive instructor coach diaper bags? I believe it is all since on the new cheap designer handbags as properly as the superb quality. Coach handbags final announced its quarterly outcomes, Coach Handbags Outlet that take place to be produced by well-known designers coach tote bags are pretty tempting to females these days.

lwcQoOrNko
Kirjoittanut zGszAnwHhOwZqWcuoKq 13.03.2012 03:54:45

Neat. Must get hand lens. And 10x magnifier with light ring. And gislogeot's hammer. And a little clear box for holding bugs in the field of view.

dpGVgoVSaQr
Kirjoittanut eZUvkKSUlbLAX 13.03.2012 17:27:09

5I2Bbt , [url=http://gsnykkinfuix.com/]gsnykkinfuix[/url], [link=http://zndzyazrkgjt.com/]zndzyazrkgjt[/link], http://msnasklgsnka.com/

HlEOLKsYfbdFeueFEI
Kirjoittanut CKnjkjIF 16.03.2012 20:09:40

IXP6Oh , [url=http://zrhngjdwrzci.com/]zrhngjdwrzci[/url], [link=http://izuukuairafq.com/]izuukuairafq[/link], http://hmieomrkmcho.com/

Kirjoita uusi kommentti