Ryhmäohjauskokemukset olivat erittäin antoisia
Onnistumisen tunteita toivat etenkin ryhmän tavoitteen ja perustehtävän toteutuminen sekä ryhmän merkityksellisyys opiskelijoille, oli sitten kysymys opinnäytetyön tekemisestä tai omien urasuunnitelmien selkiyttämisestä. Etenkin vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa ja opiskelijoilta saatu positiivinen palaute rohkaisivat:
Antoisinta oli se, että huomasi opiskelijoiden ahdistuksen vähentyneen, he olivat saaneet uskoa itseensä eli ”voimaantuneet” työssään. Antoisaa oli huomata, että ryhmän olemassaolo oli heille merkityksellinen kokemus – emme turhaan kokoontuneet usean kuukauden ajan.
Palkitsevuuden ohella ohjaus koettiin haasteellisena ja vaativana. Ohjaajien ohjauskokemukset osoittivat, että ryhmät ovat hyvin erilaisia ja ryhmän toiminnassa voi syntyä erilaisia ongelmia tai ristiriitoja, jotka voivat vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti koko ryhmään. Näin jokainen ryhmä ja sen työskentelyprosessi on yksilöllinen – yhtä oikeaa mallia ryhmän ohjaamiseen ei ole.
Jokainen ohjaaja olikin luonut omanlaisensa ryhmäohjausmallin Valtti-hankkeen aikana ja toimintamallia voi kehittää edelleen:
Aloittaminen oli minusta helpompaa, kun takanapäin on yhden ryhmän ohjaus. Edellisen ryhmän toiminnasta on hyvä tuoda esimerkkejä tähän ryhmään.
On mukava lähteä ohjaamaan ryhmiä myös ensi vuonna, jolloin pääsee kiinnittämään huomiota niihin asioihin, jotka kaipaavat kehittämistä.
Sosiaalinen media ei saanut ryhmissä kovin suurta merkitystä
Ohjaajien kokemusten mukaan sosiaalisen median (kuten Ningin,Wikin, Facebookin tai blogin) hyödyntäminen on haastavaa, mutta parhaimmillaan palkitsevaa.
Hyviä tehtäviä ja toimintaa verkossa (ohjaajien kokemusten mukaan):
Ohjaajien arvion mukaan sosiaalisen median onnistunut käyttö vaatii sosiaalisen median hyödyntämisen tarkoituksenmukaista käyttöä ja niin opiskelijoiden kuin ryhmän ohjaajan huomattavaa aktiivisuutta ja sitoutumista sen käyttöön.
Lue tarkemmin kokemuksista:
Andersen, M., & Martikkala, S. (2010). Valtista vertaistukea ja vauhtia valmistumiseen! Arvio monialaisten vertaisryhmien soveltuvuudesta opintojen etenemisen tukemiseen Oulun seudun ammattikorkeakoulussa. Oulun seudun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut, 10/2010.
Kaisto, J. (2011). Ryhmäohjaus korkeakouluopiskelijoiden valmistumisen ja työelämään siirtymisen tukena. Oulu: Kalevaprint.
Saari, P. (2011). Valmistumista vauhdittamassa - ryhmäohjauksesta tukea opiskelun etenemiseen Rovaniemen ammattikorkeakoulussa. Rovaniemen ammattikorkeakoulun julkaisusarja C nro 24.