30.01.2012
Järjestimme lukuvuosien 2009-2011 aikana 69 opinnäytetyö-, ura tai opiskeluryhmää ja niihin osallistui 593 opiskelijaa!
Teemailtapäivät Oulun yliopistossa olivat opiskelijoiden suosiossa. Niitä kävi kuuntelemassa lukuvuosina 2010-2011 noin 1000 opiskelijaa! Myös Lapin yliopiston Alumni-illat kokosivat kivasti osallistujia.
Koulutimme aluksi projektihenkilöstöä, avainohjaajia ja tuutoreita. Avainohjaajat jalkauttivat edelleen muissa ohjauskoulutuksissa Valtissa kehitettyjä toimintamalleja.
Ohjauskoulutukset perehdyttivät osallistujat opinnäytteen työprosessin osatekijöihin, uraohjaukseen ja työelämävalmennukseen, ryhmän ohjaamiseen sekä yksilö- ja ryhmäohjausmenetelmiin.
Useat osallistujat ovat kertoneet hyödyntävänsä koulutuksissa saamiaan oppeja omassa työssään.
Järjestimme useita seminaareja, joissa kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja ohjauksen eri teemoista. Saimme paljon kiitosta osallistujilta.
Julkaisimme projektin aikana useita artikkeleita ja julkaisuja.
Kokosimme myös yhteen kehittämissuositukset opintojen ja valmistumisen edistämiseksi.
Yhteisiä julkaisujamme ovat:
Riitta Aikkolan koostamat työkirjat opinnäytetyön tekoon, urasuunnitteluun ja työnhakuun ovat olleet ahkerassa käytössä. Työkirjat on saatavana myös ruotsiksi ja englanniksi.
Työkirjat löytyvät www.valmistu.net -> Tuloksia - > Työkirjat opiskelijoille
Vielä on pieni puristus jäljellä: rakennamme tietoverkkoon opinnäytetyö- ja uraryhmäohjauksen työkaluja opiskelijoille ja ohjaajille. Työkalut ovat valmiita keväällä 2012.
Kurkkaa valmistu.net:iin maaliskuussa!
Valtissa lanseerattuja käytäntöjä jatketaan Yliopistosta työelämään -hankkeessa vuosina 2012-2013. Siinä kehitetään opiskelijoiden uravalmennusta ja HOPS-ohjausta. Hanketta koordinoi Jyväskylän yliopisto, osatoteuttajina ovat Oulun ja Lapin yliopisto.